keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Cilla's webshop 2.0

Cilla'sin uusi vuosi lähti vauhdikkaasti liikkeelle webshop-uudistuksen myötä. Mikäs siinä, kun on hyvä taustatiimi työstämässä uuden kaupan koodinpätkiä. Vanha kauppa kaipasikin uudistusta ja odotan jo kiihkeästi työskentelyä uuden kaupan kanssa. Arki tuntuu vähän vaillinaiselta ilman uusien tilauksien tarkastelua ja aamuisia pakkaushetkiä.

Kysyimme teiltä viime keväänä palautetta ja toiveita verkkokauppaamme koskien. Saimme kiitosta asiakaslähtöisestä toimintatavasta, kattavista tuotekuvauksista ja monipuolisesta valikoimasta. Kehitystkohdiksi nousivat suuremmat tuotekuvat, mahdollisuus hakea tuotteita ja selkeämpi maksuprosessi. Ihan oikeassa olette, nämä ovat tosi tärkeitä asioita sujuvan ja mielyttävän kauppavisiitin kannalta.




Näiden asioiden lisäksi olivat omalla toivelistallani blogin, somekanavoiden ja oman tuotemerkin nivominen yhdeksi yhteiseksi sivustoksi. Meillähän  on runsaasti tarinoita kerrottuna, mutta kaikki vähän hajallaan maailmalla. Näistä lähtökohdista olemme lähteneet rakentamaan uutta sivustoa.

Ihan vielä ei ole valmista, vaan vielä puuttuu muutamia palikoita ennen kuin pääsemme kutsumaan teidät ensivisiitille. Taustatiimi on tehnyt hirmuisesti töitä lähes kolmessa vuorossa ja huomasin jo viime yönä unissakin muokkailevani kuvia oikeaan kokoon. Se oli tosin helppoa, kun olin keksinyt todella nerokkaan uuden automation tähän. Kuvat muokkautuivat ajatuksen voimalla. Pahus sentään, etten enää aamulla muistanut menetelmän teknistä toteutusta.



Toivottavasti sinun uusi vuotesi on lähtenyt suotuisasti ja iloisissa merkeissä vauhtiin. Ollaan pian taas kuulolla uuden webbikaupan tiimoilta. Odotellessa kannattaa käydä tilaamassa uutiskirje osoitteessa www.cillas.fi, palkinnoksi saat ilmaiset toimitukset (yli 50€) tilauksiin.

Reipasta alkuviikkoa!

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Ensimmäisen adventin tunnelmia

Iloista ensimmäistä adventtia! Cilla'sissa valmistaudutaan alkavaan joulusesonkiin innostunein mielin. Hietsunkulman kaupalla alkaa näyttää näyttää jo kivan jouluiselta ja webshopiin tipahtelee uutuuksia päivittäin. Käy kurkkaamassa tuoreimmat uutuudet täältä: Cilla's ihan uudet. 

Tunnethan jo Cilla's Siisti appelsiini-kanelin? Suositun Siisti sitruuna-rosmariinin talvinen pikkusisko on myynnissä vain rajoitetun erän. Jouluisen hedelmäinen ja mausteinen tuoksupari tuo kotiin ihanan jouluntuoksun siivousurakan päätteeksi. Siisti appelsiini-kaneli on varmasti toivottu tuliainen myös  glögikutsuille ja muille vierailulle. Kauniit joulaiheiset Cilla's Siisti appelsiini-kaneli kuvat on tyylitellyt ja kuvannut visualisti Anna Biström.


Kaupalla on ollut mukavan vilkkaita päiviä ja joululahjasuunnitelmat tuntuvat olevan monilla päällimmäisinä ajatuksissa. Nyt kannattaakin tehdä hankintoja, kun valikoimaa on runsaasti. Ostosten tekeminen sujuu myös leppoisammin ilman suurta ruuhkaa.

Olemme tänä vuonna myös mukana Tuomaan Markkinoilla. Markkinoilla mukana on Cilla's tuoteperheen tuotteiden lisäksi muitakin kotimaisia ihanuuksia, kuten Desicon joulukynttilöitä, Annasilmän sauna- ja keittiöharjoja, Helsinki-julisteita ja Miikon ja 1 x 2 -malliston kauniita käyttöesineitä. Käythän meitä moikkaamassa myös Senaatintorilla.



Joulukuu tuo mukanaan pidennetyt aukiolot Hietsunkulman kaupalle ja olemme avoinna myös sunnuntaisin joulukuun alusta alkaen. Seuraa aukioloaikojamme täältä: Cilla's kivijalkaupassa tapahtuu ja Facebookista. Joululahjavinkkejä ja kampanjoita on myös tulossa viime vuosien tapaan, joten kannattaa pysyä kanavilla.




perjantai 25. marraskuuta 2016

Ihanaa perjantaita

Cilla'silla valmistaudutaan viikonloppuun pukemalla lämmintä merinovillaa päälle ja nappaamalla ihanan kevyt Rains -sadetakki kassiin valmiiksi. Säätiedotus lupasi kevyttä lumisadetta iltapäiväksi.

MariMarin suosittuja merinovillaisia Beanie Cap -myssyjä ja Gambler -irtohihoja on saapunut kaupalle. Muistattekos vielä nämä eettisesti kotimaassa valmistetut arjen lisävarusteet, joita meillä oli viime talvenakin myynnissä?


MariMarilta tuli myös uusi Anno Skirt -merinovillainen puolihame. Hameessa on isot päällitaskut molemmilla puolilla ja joustava resorivyötärö. Ihanan lämmin, mutta silti kevyt hame. Minä meinasin kokeilla hametta myös housujen päälle puettuna kylmemmällä säällä. Nollakeleillä pärjää paksujen sukkisten tai legginsien kanssa. Anno -hameessa on yhdeenkoon mitoitus.



Jos tuntuu, että Black Friday villitys menee yli ja haluat shoppailla mieluummin rauhallisin mielin hyvässä tunnelmassa, tervetuloa Hietsukulmalle tänään ostoksille. Meillä alkaa olla jo paljon joulua esillä ja mm. lasten joulukalentereihin kivasti tuotteita tarjolla. Lämpimästi tervetuloa!



sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Pikkunorsun lahjakortin voittaja on...

Olen kovasti pahoillani siitä, että arvonnan voittajan julkaiseminen on viivästynyt näin paljon. Onneatar on nyt suorittanut tehtävänsä ja Pikkunorsun lahjakortin on voittanut itselleen Johanna Ahokas. Johanna osallistui arvontaan Facebookissa ja ehdotti lauluksi Magdaleenaa. Lämmin kiitos kaikille arvontaan ja Cilla's Lasten Lauantaihin osallistuneille.

Saas nähdä tuleeko Magadaleenan sanoitus Pikkunorsun julistevalikoimiin myöhemmin. Minäkin muistan laulaneeni lapsuudessani Magdaleenaa, joka on tainnut olla vähän vähemmin esillä viime vuosina. Veikeästi sanoitetun laulun (sukat on sillä makkaralla ja lentää se päivänkakkaralla...) soisi päätyvän kehystettynä seinälle.

Iloista isänpäivän iltaa kaikille!