lauantai 30. kesäkuuta 2012

Neliön mahduttamista ympyrän koloon

Tapasin toissapäivänä ystäväni Anun viiden vuoden tauon jälkeen. Anu on minulle erittäin tärkeä ystävä, enkä vieläkään voi ymmärtää, miten siinä noin pitkä aika pääsikin kulumaan. Anu on myös tullut tässä välissä äidiksi ja sain tutustua hänen suloisiin muksuihinsa ensimmäistä kertaa.

Pitaleivän takana piilossa

Emännällä on horrible hair day, mutta baby niin ihana!

Usein kuulee sanottavan, ettei pitkäkään tauko todellisen ystävän kanssa jäykistä jälleennäkemisen tunnelmaa. Näin oli meidänkin tapaamisessamme. Sivusta seurattuna meno olisi ollut varmasti jokseenkin hupaisaa. Koetimme intensiivisesti päivittää tapahtumia toisillemme noin 2,5 minuutin pituisissa jaksoissa. Lapsillakin oli nimittäin meille kovasti asiaa. Tästä koomisesta aiheesta toiseen poukkoilusta huolimatta saimme kivasti kiinni toistemme tapahtumista. Anu kiteytti asian kiitosviestissään osuvasti: "Viiden vuoden tarinoita ei pysty hoitamaan päivässä, sehän on niin kuin neliön tunkemista ympyrän koloon - mahdotonta!".






Söimme sitruunamarinoituja kanavartaita, valkosipuli-yrttijogurttikastiketta ja kotitekoisia pitaleipiä. Kanojen marinadi on muunnos Donna Hayn Seasons -keittokirjasta.  Marinadissa käyttämäni säilötty sitruuna on tyypillinen marokkolaisen keittiön raaka-aine. Siinä on todella intensiivinen sitruunan maku ja se antaa raikkaan maun marinadille. Säilöttyjä sitruunoita saa ainakin Deli Delin verkkokaupasta www.delideli.fi, sekä heidän Hakaniemen Kauppahallin myymälästä.


Säilöttyjä sitruunoita, luomu sitruunaa ja sitruunasuolaa





Sitruunaiset kanavartaat

400g broilerin rintafileitä
2rkl oliiviöljyä
1/2 sitruunan mehu
1/2 säilöttyä sitruunaa
1 valkosipulinkynsi
1 tl hyvää merisuolaa
rouhitua mustapippuria

Sekoita oliiviöljy ja sitruunan mehu keskenään. Lisää pieneksi kuutioksi paloiteltu säilötty sitruuna. Raasta sekaan kuorittu valkosipulinkynsi ja lisää merisuolaa ja mustapippuria. Sekoita ainekset sekaisin ja lisää kuutioidut broilerin fileepalat. Anna marinoitua noin tunnin ajan. Pujota palat grillitikkuihin ja paista grillissä kypsiksi.

Valkosipuli-yrttijogurttikastike

2dl maustamatonta kreikkalaista jogurttia (esim. Lihndahls)
2 valkosipulinkynttä
1/2 sitruunan mehu
1tl sokeria
1tl dijon sinappia
kourallinen tuoreita yrttejä, kuten basilikaa, oreganoa tai sitruunasalviaa

1tl hyvää merisuolaa
rouhitua mustapippuria

Sekoita kuoritut ja raastetut valkosipulinkynnet, sitruunan mehu, sokeri, sinappi, merisuola ja mustapippuria jogurtin sekaan. Huuhtele yrtit ja hienonna ne varovasti. Sekoita yrtit kastikkeeseen ja anna sen tekeytyä hetki jääkaapissa ennen tarjoilua.

Pitaleivät

5dl haaleaa, kädenlämpöistä vettä
25g hiivaa
1tl suolaa
0,5tl sokeria
noin 7dl luomu vehnäjauhoja
0,5-1dl oliiviöljyä

Pistä uuni lämpiämään 250 asteeseen. Murustele hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola ja sokeri ja sekoita. Lisää vehnäjauhot pienissä erissä, koko ajan sekoittaen. Lisää lopuksi oliiviöljy ja vaivaa taikina tasaiseksi, kimmoisaksi palloksi. 

Jätä taikina kohoamaan vedottomaan lämpimään paikkaan, keittiöpyyhkeen alle noin puoleksi tunniksi. Muotoile kohonneesta taikinasta tanko ja leikkaa se kahdeksaan osaan. Pyörittele paloista palloja ja litistä ne halkaisijaltaan noin 15cm suuruisiksi, pyöreiksi leiviksi. Anna kohota vielä noin 15 - 20 minuuttia. Paista pitaleivät nopeasti uunissa kullanruskeiksi. Jos et tarjoile leipiä heti, säilytä ne muovipussissa, jotta ne eivät kovetu. Kovettuneet pitaleivät eivät aukene taskuiksi.




Jälkiruoaksi herkuttelimme Anun tuomaa mansikka-santakakkua. Se on lahtelaisen Sinuhen Leipomon erikoisuus. Kakussa on murokakkumainen pohja, hilloa, vaniljakreemi ja kulloinkin ajankohtaisia marjoja tai hedelmiä pinnassa.

Jokos teillä on herkuteltu kesän ensimmäiset kotimaiset mansikat? Entä oletteko jo ehtineet leipoa mansikkakakkuja?

Kiitos Anu ja mukulat visiitistänne, otetaan pian uusiksi! Aurinkoista ja lämmintä viikonloppua kaikille lukijoilleni!

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Suvimarjan ihanissa tunnelmissa

Vietimme juhannusta anoppini kesämökillä Padasjoella, Auttoisten kylässä. Sää oli kerrassaan hieno ja tuntui, että saimme viettää poikkeuksellisen aurinkoisen mökkijuhannuksen. Minä iloitsin myös Auttoisten kylään avatusta sisustus- ja lifestyle-puoti Suvimarjasta.




Puoti sijaitsee Keinuhongan tilalla, kauniisti restauroidussa kivinavetassa. Sen emäntänä ja hengettärenä toimii omistaja Suvi, joka on palannut kotikonnuilleen pääkaupunkiseudulta. Liiketila muodostuu useammasta pikkuhuoneesta, joissa jokaisessa on jännitävä oma tunnelmansa. Seinät on pääsääntöisesti kalkittu valkoisiksi ja somisteina on käytetty mm. luonnonkiviä ja vanhoja, maatilalla käytössä olleita työkaluja. Suloiset navetan pikkuikkunat toimivat myös kauniina taustoina tuotteille.









Puodin valikoimissa on runsaasti piensisustustuotteita, naisten ja tyttöjen mekkoja, koruja, huiveja sekä lähellä tuotettuja elintarvikkeita. Lähimpänä näistä, oman tilan rotukarjan lihaa. Lihaa saa ostaa ennakkotilauksesta. Puodissa toimii myös kahvila, jossa on tarjolla mm. lähimyllyn jauhoista tehtyjä vohveita.



Sisustustuotteista löytyy paljon mökeille ja kaupunkikoteihin sopivia aarteita. Maalaisromanttinen tyyli kuuluu itsestään selvyytenä tähän miljööseen, mutta myös suoralinjaisia ja moderneja esineitä on valikoimassa. Suvi on valinnut puodin tuotevalikoiman kuitenkin niin, että kaikki esineet ovat harmoniassa keskenään ja niistä voi helposti rakentaa tyylikkäitä kokonaisuuksia.










Läksin piipahtamaan puodissa kesken juhannuksen, tsekkaamaassa millainen uusi kauppa on. Ihan tyhjin käsin en sieltä kuitenkaan mökille palannut. Olen nyt hellemekkoa ja puista lyhtyä rikkaampi. Kesämökille vein tuliaisiksi raikkaat kesäiset keittiöpyyhkeet.







Ihana puoti ja energisen iloinen Suvi ovat mukava piristys Auttoisten maalaismaisemassa. Minuakin on nyt helpompi suostutella mökkeireissuille mukaan. Jos kesälomareissu ei vie Padasjoelle, kannattaa käydä kurkkaamassa Suvimarjan nettisivut ja sinne lähiaikoina avautuva nettikauppa.
www.suvimarja.fi


tiistai 26. kesäkuuta 2012

And the winner is...

Kiitos kaikille Skandinaavista designia rautatieasemalla -postauksen arvontaan osallistuneille! Mukavaa, että kommentoijia oli paljon normaalia enemmän. Suurin osa kommentoijista liputti Jaffa-printin puolesta. Se näyttääkin valloittaneen suomalaisten sydämet lähes kokonaan.

Sain onnettareksi ystävättäreni suloisen kymmenen kuukauden ikäisen tyttären. Onnettaremme on todella iloinen ja energinen pakkaus ja minusta näytti siltä, että tehtävä oli hänelle kovin mieluinen.




Voitto meni ensimmäiselle kommentoijalle eli Tiinalle (Anonyymi), joka kommentoi 18. kesäkuuta klo 0.51. Laitathan Tiina osoitetietosi sähköpostiini, cilla@cillas.fi, palkinnon postittamista varten.



Lämpimät onnittelut voittajalle ja vielä kerran suuret kiitokset kaikille teille postausta kommentoineille. Olen ihastuksissani siitä, että luette blogiani!


tiistai 19. kesäkuuta 2012

Valkosipulikanaa

Sain jokin aika sitten käsiini Donna Hay'n Seasons keittokirjan. Donna on australialainen keittiömestari, ruokastylisti ja toimittaja. Olen aina ollut suuri sekä aussikeittiön että Donnan fani ja nyt tuntuu siltä, etten voi laskea tuota ihanaa kirjaa käsistäni. Kirjassa on toinen toistaan inspiroivampia ohjeita neljän vuodenajan mukaan jaoteltuna.




Tein viikonloppuna valkosipulikanaa ja viinilehtiin käärittyä halloumijuustoa kirjan ohjeiden mukaan. Kana on nopea valmistaa ja sitä ei tarvitse marinoida etukäteen. Hallouminyyteissä oli alkuperäisen ohjeen mukaan myös valkosipulia. Minä jätin sen kuitenkin niistä pois.

Kanalle sopii lisäkkeeksi kesäinen salviaspagetti. Lisäsin mukaan myös basilikaa, koska salvian maku voi yksinään olla liian määräävä. Käytin tähän Urtekramin luomu täysjyväspagettia, mutta tämän tyyppiseen yrttispagettiin voi hyvin käyttää myös tavallista vaaleaa spagettia.

Ohjeet ovat neljälle henkilölle.

Salvia-yrttispagetti

10g voita
1rkl oliiviöljyä
kourallinen salvian tai sitruunasalvianlehtiä
pieni kourallinen basilikanlehtiä
hyvää merisuolaa
ripaus mustapippuria
n. 20g parmesanjuustoa
150g täysjyväspagettia tai tavallista spagettia

Sulata voi kattilassa, mutta älä anna sen kiehua. Ota kattila pois liedeltä ja lisää oliiviöljy ja hienonnetut yrtit. Ripottele vähän suolaa ja mustapippuria seoksen päälle. Laita kansi päälle ja annan yrtti-voisulaseoksen makujen tekeytyä noin 10 minuutin ajan.

Keitä spagetti ohjeen mukaan ja siivilöi keitinvesi pois. Kaada spagetti yrtti-voisulaseoksen päälle ja sekoita hyvin. Lisää raastettu parmesanraaste ja sekoita vielä kertaalleen.



Viinilehti-hallouminyytit

1pkt halloumijuustoa
säilöttyjä viinilehtiä
oliivljyä
kuivattua oreganoa

Avaa viininlehdet varovasti auki ja huuhtele ne valuvan veden alla. Leikkaa halloumi annoskokoisiksi paloiksi. Asettele halloumisiivu viininlehden keskelle. Lorauta vähän oliiviöljyä ja ripottele vähän oreganoa halloumisiivujen päälle. Sulje viininlehti paketiksi. Kypsennä 200 asteisessa uunissa noin 10 minuutin ajan. Voit myös grillata nyytit, mutta varo etteivät pääse palamaan.



Valkosipulikanaa 

4 broilerin rintafileetä (ei litistettyjä)
oliiviöljyä
2 suurta tai 3 pientä valkosipulinkynttä
1rkl hyvää merisuolaa
pieni nippu lehtipersiljaa
1rkl sitruunanmehua

Ota broilerin rintafileet ajoissa huoneenlämpöön. Sivele niiden pintaan oliiviöljyä ja grillaa kypsäksi. Lisää grillauksen loppuvaiheessa merisuola ja mustapippuri rintafileiden pintaan. Sekoita kulhossa ruokalusikallinen oliiviöljyä ja saman verran sitruunanmehua. Lisää hienonnettu lehtipersilja ja raastetut valkosipulinkynnet kulhoon. Sivele seos kypsien broilerin rintafileiden päälle ja nauti samantien.

Tarjoile raikkaan vihreän salaatin ja sitruunalohkojen kanssa. Purista sitruunamehua halloumin ja kanan päälle. Hyvää ruokahalua!












maanantai 18. kesäkuuta 2012

Skandinaavista designia rautatieasemalla

Piipahdin hiljattain Helsingin päärautatieasemalla Brands Scandinavian liikkeessä. Liike sijaitsee ihan pääovien tuntumassa, entisen lipputiskin paikalla. Nykyisin tulee liikuttua melko harvoin "steissillä", mutta muistan hyvin kaikki ne nuoruusvuosien lippujonotukset juuri tuolla paikalla. Tuntui jotenkin nostalgiselta ja vähän jännittävältäkin päästä lipputoimistoon sisälle asti.

Liiketila on kerrassaan upea ja nämä ihanat ja raikkaat skandinaaviset desingntuotteet tulevat siellä todella kauniisti esille. Liikeidea sopii erinomaisesti Eliel Saarisen luomaan henkeen. Tuotevalikoima muodostuu  tunnettujen kotimaisten suunnittelijoiden luomista arjen käyttötavaroista ja sisustusesineistä. Tämä ilahduttaa minua kovasti. Suomalaista designia arjen piritykseksi!







Tutustuin visiitilläni mielenkiintoiseen suomalaiseen muotoilijaan Anne Vaskoon, joka tunnetaan varmaan parhaiten lastenkirjojen kuvittajana. Anne on suunnitellut Brands Scandinavialle mm. Little Garden, Nothern Lights, Butterfly ja Under The Appletree -nimisiä printtejä. Sain mukaani suosikkini Butterfly-mukit ja tarjottimen sekä Under The Appletree -vihkoja. Luethan postauksen loppuun asti. Kommentoimalla tätä postausta täällä blogissa olet mukana arvonnassa, jossa voit voittaa näitä ihania vihkoja itsellesi! 



Inspiroiduin kovasti vierailustani kauniissa miljöössä upeiden tuotteiden keskellä. Toiveostoslistalle jäi vielä paljon asioita, ja tulen varmasti pian tekemään uuden visiitin liikkeessä. Valikoimista löytyy muuten varmasti raikkaat ja arvostetut tuliaislahjat mökkivierailuja ajatellen. Suosittelen kaikille lämpimästi!

Leivoin Annen Butterfly-teeman innoittamana marjamuffineita. Rakastuin tähän mustavalkoiseen kahvikupin grafiikkaan, mutta sen vastapainoksi halusin leipoa jotain värikästä. Muffinien resepti on Donna Hayn Seasons-kirjasta mukaeltu.


Mukavan kokoinen kahvikuppi - ei sellainen saavin kokoinen,
eikä toisaalta juhlakahvikupin kokoinenkaan.

Marjamuffinit
noin 12 kpl

125g voita
2 dl sokeria
2 kananmunaa
2,5dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1dl maitoa
100g mustikoita

kuorrutus:

2dl kuohukermaa
100g pieniä marenkeja
100g vadelmia

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Ota voi ajoissa huoneenlämpöön pehmenemään. Sekoita voi ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kananmunat yksi kerrallaan kovasti vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan pienissä erissä siivilän läpi, koko ajan sekoittaen. Lisää maito ja sekoita taikina huolellisesti sekaisin.

Lusikoi taikina muffinivuokiin ja paina jokaisen keskelle mustikoita (noin kolme / muffini). Paista muffinit uunin keskiosassa kypsiksi, noin 20 minuuttia.

Vatkaa kuohukerma vaahdoksi ja murustele marengit sekaan. Lisää lopuksi vadelmat ja sekoita varovasti, niin että menevät kevyseti rikki. Levitä kuorrutus jäähtyneiden muffinien päälle. Herkuttele kauniista astioista, kesästä nauttien!







Haluaisin kovasti kuulla kommenttejasi näistä skandinaavisista arjen design-esineistä! Mikä on sinun suosikkisi? Oletko Eero Aarnion Ponien lumoissa, vai kolahtaako Erik Bruunin Jaffa-printti enemmän? Vai hurahditko sinäkin Anne Vaskon perhosiin tai Sakke Yrjölän kalakuvioihin? Lisää Brands Scandinavian tuotteita voit käydä tsekkaamassa paikanpäällä rautatieasemalla tai Brands Scandinavian nettisivuilla: http://www.brandsscandinavia.com/


Sinulla on tilaisuus voittaa Anne Vaskon ihania vihkoja itsellesi! Kommentoi tähän postaukseen omaa suosikkiasi ja olet mukana arvonnassa. Arvonta suoritetaan 26.6. klo 13.00 ja voittajan nimi julkaistaa Cilla's blogissa. Onnea matkaan!

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Puolen metrin mittainen synttärikakku

Meillä juhlittiin viikonloppuna poikien yhteisiä synttärijuhlia. Olin nähnyt Pinterestissä kuvan kapeasta ja pitkulaisesta täytekakusta. En ole mikään kakkutaituri, mutta innokas kokeilemaan uusia kakkuideoita. Pidän hienoista, pikkutarkasti koristelluista kakkuluomuksista, mutta en todellakaan osaa valmistaa sellaisia itse. Kakkuni ovat aina hyvin kotikutoisen näköisiä ja yleensä jopa vähän vinksallaan. Värit, muodot ja herkullinen maku ovat minulle kuitenkin tärkeitä asioita.

Haen usein kakkupohja ja -täyteohjeet Kinuskikissan blogista. Ohjeet ovat tosi selkeitä ja luotettavia. Blogi on täynnä toinen toistaan upeampia kakkuja ja huomaan joka vierailulla ihastelevani Kinuskissan luovuutta ja lahjakkuutta. Kakussa käyttämäni kääretorttupohja on Kinuskikissalta lainattu. http://www.kinuskikissa.fi/

Kävin kakkutarvike ostoksilla Confetissa Tuusulassa. Sain sieltä matkaani paljon ihania juttuja ja hyviä vinkkejä. Suosittelen Confettia kaikille leipomisesta innostuneille ja juhlien järjestäjille. Ohuet ja pitkät kakkukynttilät sopivat täydellisesti pitkulaisen kakun koristeeksi. Kynttilöiden pastellisävyt määrittelivät myös koko juhlatarjoilun värimaailman.




Puolen metrin mittainen synttärikakku
n. 20 hengelle

2 kääretorttupohjaa

1 pohja:
4 munaa
1,5dl sokeria
1dl vehnäjauhoja
1dl perunajauhoja
1,5dl leivinjauhetta

Vadelmamehua kostutukseen

Kakun täytteeksi:

3dl kuohukermaa
300g mascarponejuustoa
2rkl sokeria
Fazerin wiener nougat crushia
mansikoita

Kakun päälle:

vaalean vihreää kaulittavaa sokerikuorrutetta, tomusokeria

kuohukermaa, sokeria ja elintarvikeväriä


Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Sekoita huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri huolellisesti vaaleaksi ja kuohkeaksi vaahdoksi. Vaahto on valmis, kun vatkaimella vaahdon pintaan tehty kuvio jää hetkeksi näkyviin.

Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet siivilän läpi sokeri-munavaahtoon pienissä erissä. Sekoita varovasti ainekset sekaisin. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paista kypsiksi, noin 10 minuuttia. Varo polttamasta torttupohjia.

Kumoa paistetut pohjat sokeroidun leivinpaperin päälle. Irrota pohjapaperi samantien, ettei se tartu kiinni.

Leikkaa kypsät ja jäähtyneet torttupohjat pituussuunnassa kolmeen samansuuruiseen osaan. Leikkaa pitkulaiset osat vielä keskeltä halki pystysuunnassa. Leikatuista paloista kootaan kolme neljän kerroksen kakkuosaa.

Vatkaa kuohukerma vaahdoksi, lisää mascarpone ja sokeri. Vatkaa massaa vielä hetki sähkövatkaimella, kunnes saat napakan vaahdon. Siivuta mansikat ohuiksi siivuiksi.

Kostuta kakkupohjapala vadelmamehulla, levitä päälle kuohukerma-mascarponevaahtoa, ripottele pinnalle wiener nougat crushia ja lisää vielä mansikkasiivuja. Lisää seuraava pohjapala ja täytä kuten edellinekin kerros. Toista tämä kolme kertaa ja lisää lopuksi neljäs pala kanneksi.

Laita kevyet painot täytettyjen kakkujen päälle ja jätä palat tekeytymään yön yli tai vähintään pariksi tunniksi.

Kokoa palat peräkkäin. Kauli sokerimassasta tomusokerin päällä ohuehkoja kansipaloja ja aseta ne kakun päälle. Vaahdota kerma. Lisää vaahdotuksen alkuvaiheessa elintarvikeväri ja sokeria. Purosta tai levitä kermavaahto kakun reunoille mieleiselläsi tavalla. Koristele halutessasi nonparelleilla tai muilla vastaavilla kakunkoristeilla.

Täytetyt kakkupohjapalat tekeytymässä painojen alla. 

Taivaansininen elintarvikeväri ja vaalean vihreä
sokerikuorrutus ovat Confetista.


Suklaalla kuorrutettuja suuria vaahtokarkkeja

Suklaalla kuorrutettuja pikkupullia


Marjamuffinit koreissa muffinikoristeissa (nämä ovat myös Confetista)