lauantai 15. syyskuuta 2012

Syksyn paras kurpitsakeitto

Hyvänen aika sentään miten hyvä soppa! Teimme tätä viime viikonloppuna alkukeitoksi kun Vuokon ja Jeremyn perhe oli kylässä. Sitä piti saada heti lisää.



Maku on toisaalta hyvin vaatimaton, mutta kuitenkin todella monipuolinen. Myskikurpitsan (butternut squash) vienoon, voimaiseen makuun yhdistyy valkosipulia, sitruunaa ja muskottia. Halusin kokeilla keiton viiniksi Chablista ja koetin löytää Petit Chablis -valikoimasta sopivaa, hyvän hinta-laatusuhteen yksilöä. Tällainen maalaishenkinen soppa ei kaipaa rinnalleen liian fiiniä viiniä.



Sopan resepti on ruotsalaisen Lotta Lundgrenin Om jag var din hemmafru -nimisestä keittokirjasta. Löysin sen kesälomareissulta Tukholmasta. Kuopukseni kutsuu sitä "kirja jossa tädillä on kuollut jalka kädessä" nimellä. Kirjan kuvamaailma on melko provokatiivinen, mutta todella hieno. Olisinpa minäkin noin rohkea!




Mitäs tässä nyt höpistään - minähän olen todella rohkea. Olen uskaltanut jättää uramaailman taakseni ja perustanut oman yrityksen. Pitkä ura isoissa yrityksissä on vaihtunut puotipuksun työhön omasssa piskuisessa busineksessa. Tasaisesti pankkitilille tupsahtava palkkasuoritus on nyt historiaa, mutta saan olla innovatiivinen ja käyttää energiani töihin jotka ovat mieleisiä ja merkityksellisiä. Ehkäpä uskallan vielä joskus kuvata itseäni puristamassa hunajaa nallepurkista mustissa kynsissä.

Tällaisessa muutoksen myllerryksessä tarvitaankin ihania iltoja perheen kanssa hyvän sopan parissa. Sillon sitä viimeistään muistaa elävänsä unelmaansa. Toivottavasti sinullakin on hyvä viikonloppu!


Kuopuskin oli ruoanlaittohommissa - tässä syntyy syksyinen marjapannu!

Kurpitsakeitto

1,5 kg myskikurpitsa tai -kurpitsoita
1 suuri keltainen sipuli
4 valkosipulinkynttä
1 luomusitruuna
1rkl hunajaa
0,5 tl muskottipähkinää
hyvää merisuolaa ja mustapippuria
6 dl vettä
4 tl kanaliemijauhetta
2dl kuohukermaa

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Leikkaa kurpitsat poikittain halki. Laita kurpitsa,  kokonainen sipuli ja valkosipulinkynnet uunipellille. Laita kasvikset uuniin paahtumaan ja anna kurpitsojen ja keltasipulin paahtua noin 50 minuuttia. Ota valkosipulin kynnet pois noin 10 minuutin kuluttua.

Anna kasviksien jäähtyä. Koverra lusikalla kurpitsojen sisus kattilaan. Kuori sipuli ja valkosipulinkynnet ja lisää ne kattilaan. Lisää vettä ja kanalientä ja anna keiton kiehahtaa. Lisää sitruunan raastettu kuori, hunaja, muskottipähkinä, vähän merisuolaa ja mustapippuria. Anna keiton kiehua keskilämmöllä noin 10 minuutin ajan.

Soseuta keitto sauvasekoittimella, lisää kerma ja pieni tilkka sitruunanmehua. Anna sopan vielä kiehahtaa ja tarkasta maku. Lisää tarvittaessa merisuolaa ja muita mausteita.

pssst! muistathan edellisen postaukseni kilpailun... kannattaa käydä kommentoimassa!




13 kommenttia:

  1. Kirjoitan tätä samalla syöden tuon ohjeen keittoa. Aivan älyttömän hyvää, varmaankin parhainta kurpitsakeittoa mitä olen koskaan syönyt. Makutrio sitruuna-hunaja-muskottipähkinä on todella onnistunut. Kiitos kun julkaisit ohjeet, Googlen avulla löysin tämän.

    VastaaPoista
  2. Oih, kiitos kivasta kommetistasi ja kehuista Siivousfriikki. Tuo soppa on saanut pysyvät jalansijan myös meidän perheen reseptiaarteissa. Iloisia pakkaskelejä! :)

    VastaaPoista
  3. Tätä on meidän perheessä tehty jo useaan otteeseen ja on niin hyvää! Kiitos maistuvasta reseptistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun kävit kommentoimassa ja mukava kuulla, että soppa on maistunut teilläkin! Aurinkoista kevättä! :)

      Poista
    2. Samoin kiitos! Taas täällä tehdään tätä :)

      Poista
  4. Mie tein eilen kans, eka kertaa elämässäni, kurpitsakeittoa. Tällä ohjeella. Tosi hyvää tuli, ja välitin ohjeen ystävälle kun hänkin tykkäsi. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Asta! Kiitos kommentistasi ja kivaa kuulla, että soppa maistui. Kiitos myös, kun pistit ohjeen eteenpäin. Huomasitkos muuten tämän toisenkin kurpitsakeitto-ohjeen: http://cilla-s.blogspot.fi/2013/09/sydamellinen-kurpitsa-linssikeitto.html. Kaunista syksyä!

      Poista
  5. Googletin ja tännehän jälleen päädyin, ihanien reseptiesi pariin. Myskikurpitsa odottaa ja nyt se taipuu täksi keitoksi. Tuo sama kirja löytyy myös täältä, miten en katsonutkin sieltä.. No mutta näin valmiiksi resepti suomennettunakin. Ihanaa, kiitos sinä rohkea nainen. Vielä en kyllä muista nähneeni tuota nallehunaja-kuvaa...? :-)

    Leppoista viikonloppua!

    Maiju

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli muuten iiiihan superhyvää.. ei turhaan kehuttu. :)

      Poista
    2. Kiitos Maiju! Kivaa, että löysit tämän reseptin ja juu vielä keräilen rohkeuta nallekuvia varten! :)

      Poista
  6. Aivan mahtava soppa. Kerman puutteessa korvasin sen kukkurallisella ruokalusikallisella tahinia. Hyvää tuli niinkin.

    VastaaPoista