sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Goalainen kurpitsa-kookoskeitto

Win a holiday to Mauritius -teksti iski minulle silmää lehden kannessa. Se tuntui loistavalta ajatukselta tuiskuisena tammikuun päivänä. Lehti pääsi ostoskärryyn ja minä sohvalle unelmoimaan matkasta lämpimään. 


Food and Travel oli minulle ihan uusi lehtituttavuus. Se sisältää mukavan potpurrin sekä matkakohdekuvauksia että paikallisia ruokajuttuja. Minä taisin ahmia loppupelissä enemmin ruokainspiraatiota kuin matkakohteita. Tasokkaasti ja kunnianhimoisesti toimitettu lehti. 


Tein eilen goalaista kurpitsa-kookoskeittoa lehden reseptin mukaan. Kurpitsat ovat perinteiseti syyskauden herkkuja, mutta tämän sopan mausteet ja raaka-aineet sopivat hyvin sydäntalveenkin. Keiton päälle tulevat, rapeaa suutuntumaa antavat lisukkeet tekevät siitä hieman peruskeittoa työläämmän. Työvaiheita voi oikoa käyttämällä lisukkeiksi pelkkiä kookoslastuja, joko friteerattuina tai sellaisenaan. Lisukkeeksi olisi sopinut hyvin myös rapeaksi paahdetut pekonisiivut. Soppaa kannattaa kokeilla myös katkarapujen tai jokiravunpyrstöjen kanssa. 



Lehdessä oli mukana myös viinisuositukset annoksille. Keitolle suositeltiin Côtes du Rhône valkoviiniä. Alkon valikoimissa ei ollut vaihtoehtoja liiaksi asti. Mukaan tarttui tuttu suosikkini Belleruche, joka on pitkät perinteet omaavan M. Chapoutierin viinitalon viini. Viinitalo on perustettu 1808 ja se toimii edelleen perheyrityksenä. Viljelyssä käytetään ainostaan biodynaamisia menetelmiä. Kuiva, hapokas ja tyylikäs viini sopii mainiosti tälle keitolle. Pidän todella paljon myös pullon perinteisen juhlavasta etiketistä. 



Gaoalainen kurpitsa-kookoskeitto
4:lle

Keitto:
1,5 kg myskikurpitsaa
3 rkl auringonkukkaöljyä
Hyvää merisuolaa
Mustapippuria
1 suuri sipuli
3 valkosipulinkynttä
1,5 cm pala inkivääriä
1 punainen chili
0,5 tl kurkumaa
0,5 tl juustokuminaa
1 tl jauhettua korianteria
1,25 l kasvislientä
1,5dl basmatiriisiä
1 tlk kookosmaitoa (400ml)
100 g babypinaattia

Rapeat lisukkeet:
1 auringonkukkaöljyä
1 punainen chili
Kourallinen kookoslastuja
100 g banaanisalottisipulia
Tuoretta korianteria

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Kuori ja poista siemenet kurpitsoista. Leikkaa kurpitsasta perunankuorimaveitsellä n. 20 kpl lastuja. Asettele lastut vadille odottamaan. Leikkaa loput kurpitsat noin 3x3 cm kokoisiksi kuutioiksi. Laita kuutiot uunipellille talouspaperin päälle ja pirskota 1 rkl auringonkukkaöljyä kuutioiden päälle. Mausta ne merisuolalla ja rouhitulla mustapippurilla. Sekoita kuutiot ja laita uuniin paahtumaan 25 minuutiksi, tai kunnes ovat pehmeitä. 

Valmistele tässä vaiheessa lisukkeet. Pese ja puhdista chili siemenistä. Leikkaa ohuehkoiksi renkaiksi. Kuori salottisipulit ja leikkaa myös renkaiksi. Kuumenna 1 dl aurinkukkaöljyä vokkipannussa keskilämmöllä. Friteeraa kurpitsalastut pienissä erissä kullanruskeiksi. Poista lastut reikäkauhalla ja jätä talouspaperin päälle kuivahtamaan. Ylimääräisen öljyn on tarkoitus imeytyä talouspaperiin. Friteeraa seuraavaksi chilirenkaat ja aseta kurpitsalastujen tavoin talouspaperin päälle. Tee samoin kookoslastujen ja salottisipulirenkaiden kanssa. Friteeraa ainekset aina pienissä erissä. Lopputuloksen pitäisi olla rapea, ei keitetyn oloinen. 

Kuori ja paloittele sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuori ja raasta inkivääri. Pese ja poista siemenet chilistä ja leikkaa se pieniksi renkaiksi. Lämmitä 2 rkl auringonkukkaöljyä kattilassa ja lisää sipulit, chili ja inkivääri. Kuullota öljyssä varoen, etteivät pääse tummumaan. Lisää mausteet ja anna niiden myös paahtua pannulla hetken ajan. Lisää 2/3 paahdetuista kurpitsoista kattilaan. Lisää kasvisliemi ja anna keitoin kiehua hiljaisella lämmöllä vielä 20 minuutin ajan. 

Huuhtele riisi kylmällä vedellä, kunnes huuhteluvesi on kirkasta. Jätä riisi hetkeksi kuivahtamaan. Kaada riisit keskikokoiseen kattilaan ja lisää noin 1,5cm kylmää vettä sekä 1 tl hyvää merisuolaa. Laita kansi päälle ja anna kiehahtaa. Pienennä lämpöä reilusti ja anna kiehua noin 6-8 minuuttia, kunnes vesi on imeytynyt riiseihin. Ota kattila pois hellalta ja annan riisin vielä vetäytyä noin viisi minuuttia. 

Soseutua keitto sauvasekoittimella. Lisää kookosmaito ja sekoita. Tarkasta maku ja lisää tarvittaessa merisuolaa ja mustapippuria. Leikkaa jäljelle jääneet kurpitsakuutiot ronskeiksi paloiksi ja lisää keittoon. Huuhtele pinaatinlehdet ja lisää ne ja riisit keittoon. Lämmitä keitto vielä nopeasti. 

Laita keitto tarjolle kauniisiin kulhoihin ja lisää rapeat lisukkeet pinnalle. Koristele tuoreilla korianterinlehdillä. Nauti hyvässä seurassa, lämpimistä lomakohteista haaveillen!

Iloista sunnuntaita kaikille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti