sunnuntai 16. elokuuta 2015

Makuuhuoneen tunnelmantekijöistä

Lauantait ovat minulle yleensä aina työpäiviä ja siitä syystä sunnuntaiaamujen merkitys on todella tärkeä. Nautin suunnattomasti kiireettömistä ja verkkaisista aamuista, hyvästä aamupalasta ja rauhallisesta Hesarin lukuhetkestä. Siisti ja tunnelmallinen makuuhuone on myös iso osa sunnuntaiaamujen nautintoa.

Makuuhuoneen tunnelmaan on helppoa vaikuttaa pienilläkin asioilla. Yksi tärkeimmistä on raikas- ja hyvä huoneilma. Tätini oppien mukaisesti suoritan joka-aamuisen tuuletusrituaalin sulkemalla makuuhuoneen oven ja avaamalla ikkunan. Vartin tuuletus riittää pyöräyttämään huoneilman ympäri ja raikastamaan liinavaatteet ennen sängyn petaamista.

Viherkasvit tuovat esteettistä iloa ja kodikkuutta, mutta toimivat myös huoneilman puhdistajina. Kasvit sitovat tehokkaasti itseensä huoneilman haitallisia yhdisteitä. Tehokkaimpia taitavat olla ohutlehtiset rönsyliljat ja saniaiset, mutta meidän tapauksessa aloe vera ja lehtikaktus saavat ajaa saman asian.


Huonetuoksujen ansiosta voi jopa kuvitella heräävänsä yellisen hotellin suitesta. Skandivisk -huonetuoksu NAT on kuin tehty makuuhuonetuoksuksi. Intensiivinen ja hieman mystinen tuoksu tuo eksotiikkaa makuukammariin. Tuoksun voimakkuutta voi säätää bambutikkujen määrän avulla. Muutama tikku riittää antamaan riittävästi tuoksua pieneen huoneeseen. Pullojen mukana tulee myös kätevä korkki, minkä avulla pullon voi pitää halutessaan aika ajoin suljettuna.



Viherkasvien ja huonetuoksujen lisäksi makuuhuoneen lipaston kannella säilytetään suosikkikoruja ja parfyymejä. Tuoksuista tällä hetkellä käytössä ovat Byredon klassikoiden lisäksi luonnollisempi ihastukseni Love les Carrottes eau de parfum. Ekosertifioitu luomutuoksu kuuluu ranskalaisen Honore des Pres -parfyymitalon tuoksuperheeseen, mistä kirjoitin aikaisemmin täällä: Vamppina New Yorkissa. 


Isossa roolissa makkarin mukavuustekijöinä ovat tietysti myös hyvä sänky ja ihanat liinavaatteet. Jälkimmäisiin liittyviä pohdintoja löytyy myös aikaisemmasta postauksestani täällä: Tuliaisia ja mielipidekysely. Aikaa tuosta postauksesta on kulunut jo melkoisesti ja nyt voin vihdoinkin kertoa, että asia on edennyt. Joidenkin asioiden synnyttäminen näyttää kestävän toisia pidempään, mutta onneksi vieläkään ei ole myöhäistä. Kuulette petivaate- ja pyjamauutuuksista ihan pian lisää.

Rentouttavaa ja leppoisaa sunnuntai-iltaa kaikille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti