maanantai 8. elokuuta 2016

Kotikylpylän manikyyrihetki

Kure Bazaar kynsilakat ovat olleet osana Cilla's valikoimia jo useamman vuoden ajan. Lue täältä kauppiaan hehkutusta yhteistyön alkumetreiltä. Edelleenkään en malta pysyä housuissani uusien sävyjen saavuttua. Tätä nykyä meinaa vaan olla vähän huonommin aikaa kynsien hoitamiseen. Onneksi siihenkin löytyy apua samasta tuotesarjasta.

Kure Bazaar -tuoteperheeseen kuuluu oiva kotioloihin räätälöity käsihoitopaketti. Nämä Manicure rituals- paketit ovat olleet tosi suosittuja lahjoja kynsistään huolehtivalle. Niitä on myös ostettu naisten illanistujaisiin ohjelmanumeroksi. Toimivat hienosti myös omaan hemmotteluun kotisohvalla hyvän elokuvan kera.


Pakkaus sisältää:

Parin hansikkaita, joiden sisällä on ylellinen luomulaatuista ohra-, aloe vera- ja avokadouutetta sisältävä käsinaamio.

Yhden kynsiviilan sekä yhden puutikun kynsinauhojen siistimiseen.

Ohjeet naamion käyttämiseen:

Viilaa ja muotoile kynnet siisteiksi ja tasapitkiksi. Laita hansikkaat käsiin ja levitä niiden sisällä oleva hoitonaamio tasaisesti kaikkien sormien ja kämmenen alueelle (pakkausteknisistä syistä naamiota ei ole peukalon kohdalla, mutta sitä on helppoa levittää sinne). Anna naamion vaikuttaa 10 - 20 minuutin ajan. Voit myös tehostaa sen vaikutusta hieromalla sitä kynsinauhoille hansikkaiden läpi.

Poista hansikkaat käsistä ja hiero loput iholla olevasta naamiosta käsivarsien iholle olkavarsiin saakka. Voide saa imeytyä ja jäädä iholle vaikuttamaan. Siisti varovasti kynsinauhat puutikun avulla.

Jos lakkaat kynnet naamiohoidon jälkeen, pyyhkäise kynnet ensin puhtaaksi naamiosta kynsilakanpoistoaineella. Pohjusta kynnet Kure Bazaar Clean -pohjustuslakalla, lisää suosikkisävyäsi värilakoista ja levitä lopuksi Dry Clean -pikakuivattajaa, joka myös suojaa lakkapintaa ja pitää sen ehjänä pidempään.

Käsinaamion raaka-aineista 80% on luomusertifioituja. Naamio on alkoholiton, parabeeniton, ei sisällä silikoniöljyjä ja se on dermatologisesti testattu. Sitä ei ole testattu eläimillä ja se on vegaani.

Muista kurkata myös kauniit kynsilakkasävyt valikoimistamme. Jaloille on myös oma Pedicure Rituals -paketti saatavilla. Ihania hemmotteluhetkiä kaikille!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti